Innovaatioiden Suomi

Aktiivinen joukko yrittäjiä ja muita innovaattoreita sai hyviä vinkkejä ideoidensa eteenpäin vientiin Kouvola Innovation Oy:n Kinnon seminaarissa 21.11. Esitellessään Kymen Innovaatioyhdistyksen toimintaa puheenjohtaja Markku Merovuo kävi mm. läpi yhdistyksen ja Keksijäin Keskusliiton Suomi 100-projektissa valitut Kaakkois-Suomen parhaat innovaatiot (lyhennetyt kuvaukset alla) 

KYMENLAAKSO

ETELÄ-KARJALA

ETELÄ-SAVO

Puhuessaan Innovaation suojaamisesta toimitusjohtaja Pekka Krook Sparraustehdas O:stä korosti keskittymistä olennaiseen ja rohkeutta tuotekehitysprosessissa. Tekesin asiantuntija Toivo Venäläinen antoi selkeät neuvot Tekesin innovaatiosetelin hyödyntämiseen. Yritysneuvoja Jukka Antila Kinnosta esitteli Kouvolan kannusterahaa saaneet innovatiiviset yritykset.

Kuva: Leena Gardemeister Kuvateksti: Vasemmalta lukien: Markku Merovuo, Toivo Venäläinen, Pekka Krook ja Jukka Antila

KAAKKOIS-SUOMEN PARHAAT INNOVAATIOT JULKISTETTIIN

Kaakkois-Suomen parhaat innovaatiot julkistettiin Viitasaaren keksintöjen viikko-tapahtumassa. Kymenlaakson kolmen kärki oli jo v. 1920 kaupallistettu Enso Gutzeitin Mäntysuopa, Xyrofinnin Ksylitoli ja Kaslinkin kastikepohja- ja maitotuoteinnovaatiot.

Etelä-Karjalassa kärjessä olivat Switchin Sähkömoottori, Rumble Toolsin Työlennokki ja CWP:n puun läpivärjäysmenetelmä.

Etelä-Savon osalta vastaavat valinnat olivat Environicsin Digitaalinen keinonenä, Veistorakenteen Veisto-saha ja Moilasen leipomon gluteenittomat leivontatuotteet.

Alla tulokset:

KYMENLAAKSO

ETELÄ-KARJALA

ETELÄ-SAVO

Suomen Keksijäin Keskusliitto ry KEKE tutki mahdollisuudet koko Suomen parhaiden innovaatioiden kartoittamiseksi maakunnallisesti. Koska rahoitusta ei saatu tähän järjestymään, toteutettiin ”Innovaatioiden Kaakkois-Suomi”-projekti, joka käsittää Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnat joista kustakin valittiin maakunnittain 10 parasta Suomen itsenäisyyden ajan (1917-2016) innovaatiota. Projekti kuuluu Suomi 100-ohjelmaan ja projektia hallinnoi Kymen Innovaatioyhdistys ry.

Raatiin joka valitsi em. maakuntien parhaat innovaatiot ovat kuuluneet matemaatikko ja Suomen Keksijäin Keskusliiton KEKE ry:n puheenjohtaja Petri Peltonen Porvoosta, KEKE:n IPR-lakimies Maunu Korpela Helsingistä, Patentti- ja Rekisterihallituksen PRH:n Johtava neuvontainsinööri Olli Sievänen Helsingistä, Teknologian Tutkimuskeskuksen VTT Oy:n  Innovaatiotoimintaan erikoistunut tutkija Juha Oksanen Espoosta, väitöskirjaa aineettomista oikeuksista (IPR) tekevä Juhani Talvela Helsingistä, Finnvera Oyj:n rahoituspäällikkö Jari Ihamäki Raumalta, Suomen Elinkeino ja Kehitysyhtiöt Sekes ry:n toiminnanjohtaja Jaakko Helenius Kärkölästä ja projektin vetäjä, Kymen Innovaatioyhdistyksen puheenjohtaja Markku Merovuo Kotkasta. Raadin puheenjohtajana on toiminut Petri Peltonen ja varapuheenjohtajana Juha Oksanen.

Raadin työskentelyssä innovaatiolla tarkoitettiin kaupalliseen menestykseen johtanutta tuotetta, prosessia, menetelmää tai metodia -kaupallistettua keksintöä. Lisäksi edellytettiin, että se on noteerattu jossain julkaisussa, esim. lehdessä. Innovaation tekee merkittäväksi menestys markkinoilla, aluevaikutus, työllistävyys, kansainvälistyminen, tuontikorvaavuus, yhteiskunnallinen vaikutus (vaikuttaa usean ihmisen elämään).

Valinnan kohteena olevat innovaatiot saatiin pääosin VTT:n SFINNO-innovaatiotietokannasta, jota täydennettiin muilla tiedoilla.

KEKE:n ja Kymen Innovaatioyhdistyksen yhteistyökumppaneina projektissa ovat olleet Kymenlaakson Liitto, Tekes, Kehittämisyhtiöt Cursor ja Kouvola Innovation sekä IPR-asiantuntijayritykset Berggre´n ja Papula-Nevinpat.

Lisätietoja tarvittaessa projektin vetäjältä Markku Merovuolta, puh. 044-333 1891, markku.merovuo@gmail.com 

Kuvateksti: Keksijäin Keskusliiton Maunu Korpela ja Kymen Innovaatioyhdistyksen Markku Merovuo Viitasaaren Keksintöjenviikon-tapahtumassa

INNOVOINTIA SODAN VARJOSSA 1940-1944

 Suomalaiseen elämään ja yhteiskunnan muutokseen vaikuttivat 1940-luvulla vahvasti sodat. Talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan jälkeen Suomi tuomittiin maksamaan Neuvostoliitolle jättimäiset sotakorvaukset, joiden seurauksena koko maan tuotanto oli valjastettava kuudeksi vuodeksi korvausten maksuun. Toisaalta sotakorvaukset venyttivät insinöörien kekseliäisyyden äärimmilleen. Tuoteluettelossa oli hyvin kirjava valikoima tuotteita teollisuuden koneista vetureihin, laivoihin ja erilaisiin mittalaitteisiin. Jo sotakorvausvaiheen aikana teollisuus alkoi valmistautua tulevaisuuteen.

Erityisesti Neuvostoliiton laajat markkinat kiinnostivat ja sotakorvausten arveltiin avaavan sinne myös varsinaisia vientimarkkinoita. Mutta samalla tähyiltiin myös kauemmaksi, länsimarkkinoille.

Myös teknillistieteellisen tutkimustyön merkitys kasvoi Suomessa sotien jälkeisinä vuosina. Käytännöllisesti katsoen koko elinkeinoelämän menestyminen tuli riippuvaiseksi tutkimustoiminnan tehokkuudesta. Valtion teknillinen tutkimuskeskus perustettiin v. 1942 ja lisäksi teollisuus kehitti omaa tutkimustoimintaansa voimakkaasti.

Suomen ja Neuvostoliiton välillä syttyi talvisota 1939 lopulla. Väestönsuojalaki tuli voimaan ja Suojarakenne Oy alkoi selvittää ja toteuttaa käytännön suojausmahdollisuuksia. Yritys keskittyi alusta alkaen lentokoneiden pommien osumia kestävien väestönsuojien toteuttamiseen. Ratkaisevaa oli Suomen kovan kallioperän ja erikoisraudoitetun betonin hyödyntäminen. Väestönsuojien laajamittainen rakentaminen käynnistyi v. 1940.

Rakennusteollisuudessa havaittiin jo varhain, että betonin vedenläpäisevyys aiheutti ongelmia esimerkiksi kanava- säiliö- ja kellarirakenteissa. Oy K. Pilack & Co. kehitti viiden vuoden tuotekehityksen jälkeen v. 1941 toimivan tiiviyslisäaineen Kontran, joka jäi betoniin kemiallisesti ja mekaanisesti pysyvästi yhtyneenä, ei alentanut  betonin lujuutta sekä oli kevyt ja helppo käsitellä.

Kun maaseudun naisten työtaakka kasvoi entisestään sotavuosina, Työtehoseura pyysi Maiju Gebhardia laatimaan tutkimussuunnitelman kotitaloustyön keventämisestä. V. 1942 Maiju Gebhard sai idean astiankuivauskaapista, jonka hän julkisti keksintönä 1943 tultuaan valituksi Työtehoseuran kotitalousosaston päälliköksi. Stora Enso aloitti astiankuivauskaappien teollisen valmistuksen v. 1947.

Suomi oli maailman ensimmäinen valtio, jossa otettiin käyttöön ilmainen kouluruokailu. Lakisäädöksen valmistelu aloitettiin vuonna 1943 ja maksuttomia kouluaterioita alettiin jakaa kansakouluissa viisi vuotta myöhemmin. Tämän sosiaalisen innovaation vaikutukset eivät ole  olleet pelkästään ravitsemuksellisia vaan  liittyneet laajasti myös terveyteen ja tapakasvatukseen. 

1940-luvun puolivälissä alettiin rakentaa uusia pientaloja, joissa oli yhden hormin ympärille rakennettu tupa, makuukamari, Sali ja eteinen. Yläkertaan sijoitettiin käyttöullakko, joka vähitellen muutettiin asuintiloiksi perhekoon ja sen myötä tilantarpeen kasvaessa. V. 1944 tehdyn innovaation, rintamamiestalon, kehittäjä on tuntematon mutta talotyypin kehityksessä oli mukana mm. Alvar Aalto.

Lähteet: ”Suomalaisia innovaatioita”, Gummerrus Kustannus Oy, Bookwell Oy, Porvoo 2011, Juha Oksanen, Pekka Pesonen  Nina Rilla, Jani Saarinen, ISBN 978-951-20-8368-8. ”Tervanpoltosta innovaatiotalouteen”, BTJ Finland Oy, Helsinki 2012, Kari Leppälä, ISBN 978-951-692-983-8. ”Maa- ja kotitalousnaisten yhteistyön ja neuvonnan historiaa”, Keuruu 2016.

Sosiaaliset innovaatiot tulivat esille 1930-luvulla. Erityisesti siinä kunnostautui Suomen valtio äitiysavustuspakkauksellaan. Myös kaikenlaista kotitalouteen liittyvää keksittiin. Toisaalta vuosikymmenen lopulla jouduttiin käyttämään niitä aseinnovaatioita joita oli keksitty 1920-luvulla.

Meteorologi Vilho Väisälä kehitti v. 1931 ensimmäisen RADIOLUOTAIMEN, jota käytettiin ilmakehän tutkimiseen. Luotaimen avulla voitiin mitata lämpötilaa, kosteutta, ilmanpainetta sekä tuulen nopeutta. Laite nostettiin ilmaan ilmapallon avulla ja tulokset säähavainnoista välitettiin radiolähettimen avulla.

HETEKA-SÄNKY oli laidaton ja päädytön verkkopohjainen teräsputkisänky joka mahtui pieneen tilaan. Helsingin Teräshuonekalutehdas Oy esitteli ensimmäiset käytännölliset Heteka-sohvasängyt v. 1932. Sängyn suosiota lisäsi se, että metallirunkoisen rakenteen ansiosta sänkyyn ei tullut syöpäläisiä ja teräslangasta kudottu pienkierteinen kierukkajousitus teki sängystä äänettömän.

V. 1933 lanseerattu A. Hedbergin suunnittelema savupiippuun asennettava DIFUSOR-SAVUHATTUIMURI lisäsi vetoa sekä puhdisti ilmaa savusta ja kaasuista. Lujan ja yksinkertaisen rakenteensa vuoksi Difusor-imusavuhatun kunnossapito- ja korjauskustannukset olivat alhaiset. Tuote oli suojattu patentilla.

Kaappimallisessa PAJULAHTI-VILJANKUIVAAJASSA vuodelta 1934 viljasäiliöt oli asetettu lämpötiiviin kaapin sisään, niin että lämmin ilmavirta kulki niiden läpi kuivaten viljat nopeasti ja tehokkaasti. Erityistä kuivaajassa oli se, että siinä voitiin samanaikaisesti kuivata useita viljalajeja ilman niiden sekoittumisvaaraa ja pientenkin erien kuivaaminen onnistui vaivattomasti.

Normalo-yrityksen perustajan DI A.E. Normanin kehittämät KANGASPUUT, jotka olivat aiempaa jäykemmät ja helpommat koota ja nyörittää, tulivat markkinoille 1935. Uusi ratkaisu otti huomioon kangaspuiden käyttäjän ja mahdollisti kutomisen niin, että voitiin säästää sekä nyöriä että nyöritystyötä.

Päijänteellä kalastaneen Lauri Rapalan idea uistimen kehittämisestä lähti tarpeesta luoda muikkusyötin tilalle kestävä, useaan kertaan käytettävä syötti. Syötin tuli uida kuin kala, tasapainottomasti ja vaappuen. Näiden tavoitteiden mukaisesti Lauri Rapala valmisti käsin vuolemalla v. 1936 VAAPPU-UISTIMEN mallin, joka sittemmin ainutlaatuisten ominaisuuksiensa johdosta nousi maailmanmaineeseen.

Äitiysavustusta alettiin jakaa Suomessa vuonna 1937. Heti alusta alkaen avustuksen pystyi lunastamaan joko rahllisena tai vaatepakkauksena. Näin haluttiin taata se, että avustus käytettiin nimenomaan lapsen hoitoon. ÄITIYSAVUSTUSPAKKAUS on ollut vuosikymmeniä kansainvälisesti ainutlaatuinen ilmiö mutta merkittäviä vientikauppoja on tehty vasta viime aikoina.

Helsinkiläinen Oy Hissihuolto aloitti OLLI-SÄHKÖPAIMENTEN  valmistuksen talvisodan alla 1938. Sähkö-Ollin perusideana on ehdollistaa eläin aidan sähköiskulle, jolloin se alkaa kunnioittaa aitaa. Eläimen koskettaessa sähköaitaa antaa paimenesta eläimen kautta maahan kulkeva sähkövirta eläimelle vaarattoman sähköiskun.

Vuonna 1939 Satakunnan Nahkateollisuus Oy mainosti uutta kengänpohjamateriaalia norsunnahkaa. NORSU-PUOLIPOHJIEN sanottiin olevan kestävä ja täysin vedenpitävä ratkaisu vaativalle käyttäjille kuten esim. postinkantajille.

Lähde: Suomalaisia innovaatioita, Gummerrus Kustannus Oy, Bookwell Oy, Porvoo 2011, Juha Oksanen, Pekka Pesonen  Nina Rilla, Jani Saarinen, ISBN 978-951-20-8368-8.

20-luvulla syntyi vielä paljon maatalouteen liittyviä innovaatioita mutta myös kotitaloudet tulivat esiin. Konepistoolin myötä luotiin perustaa suomalaiselle asetuotannolle.

AVEKO-ulkolaitamoottori, Ahjon Konepaja toi  markkinoille v. 1921yksisylinterisen, kaksitahtisen, noin 2,5 hv:n perämoottorin soutuveneisiin ja edesauttoi osaltaan huviveneilyn yleistymistä. Vaikka moottorit olivat moderneja, ne eivät pystyneet kilpailemaan ulkomaisten perämoottoreiden kanssa ja niinpä niiden valmistus lopetettiin jo 1924 jälkeen.

Ensimmäiset konepistoolit valmistuivat v. 1922 kun Aimo Lahden armeijan upseerien kanssa perustama Konepistooliosakeyhtiö myi 200 aseen sarjan kokeiltavaksi armeijalle, suojeluskunnille ja rajavartiostolle. M/26 ei ollut mitenkään mullistava ase mutta sen pohjalta kehittyi maineikkaampi versio M/31 eli Suomi-konepistooli.

Eristeteollisuus sai alkunsa kun Espoon turvepehku osakeyhtiö toi v. 1923 kuivasta turvepehkusta puristetut Silenda-täytekappaleet välikattojen ja betoniseinien eristämiseen. Silenda-kappaleilla voitiin halvalla ja yksinkertaisesti moninkertaistaa rakenteiden lämpö- ja äänieristystä. Eristeen erinomaisuutta korostettiin mm. sillä, että täytekappaleisiin ei pesiydy syöpäläisiä.

Ilmavoimien lentokonetehtaan v. 1924 valmistunut I.V.L.C.24 oli samalla ensimmäinen suomessa suunniteltu ja tehdasmaisesti rakennettu lentokone. Koneen suunnitteli insinööri Kurt Berger ja sen ensilennon teki Georg Jäderholm 16.04.1924. Puurakenteisen, yksipaikkaisen alun perin hävittäjäksi suunnitellun koneen tarina jäi lyhyeksi heikkojen ominaisuuksiensa vuoksi.

Porin konepaja Oy kaupallisti pohjalaisen keksijän kehittämän Sampo-patentoidun lapiorullaäkeen v. 1925. Äestä oli saatavilla kolmea eri kokoa, pienin oli tarkoitettu yhden hevosen vetämäksi ja isointa tarvittiin vetämään jopa kolme hevosta.

Äitiys- ja lastenneuvolajärjestelmän toteutusta v. 1926 voidaan pitää suomalaisena innovaationa. Lastenneuvolat avattiin jo v. 1922. Ainutlaatuiseksi järjestelmän tekivät sen maksuttomuus ja laajuus, sillä neuvolan piiriin kuuluivat kaikki lapset.

Kemisti Dalströmin kehittämä pesujauhe Valkoinen pesukarhu v. 1927 oli tarkoitettu kotitalouksille. Pesuaine oli tehokasta, säästi vaatteita eikä vaatinut yhtä paljon työtä kuin ennen, sillä kovaa hankausta ei tarvittu. Riittoisuudella ja hellävaraisuudella perusteltiin pesuainetta jo silloin.

Jopa kahdeksalla patentilla suojatun Varmuus-uunijärjestelmän erikoisuuksiin v. 1928 kuului joukko erilaisia uuninosia uuniluukuista tulipesän arinoihin ja hellarenkaisiin sekä keittohelloista leivinuuneihin ja muuripatoihin.

Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1945 voittaneen A.I. Virtasen ja hänen tutkimusryhmänsä kehittämä rehunsäilöntämenetelmä kaupallistettiin v. 1929. Menetelmän innovatiivisuus ei perustunut ainoastaan liuokseen, vaan se oli ennen kaikkea monipuolinen prosessi-innovaatio, jossa biokemian uusin tieto yhdistyi niin teknologiseen osaamiseen kuin perinteisten viljelymenetelmien tuntemukseen.

Monivuotisen suunnittelun ja kokeilun tuloksena syntyneet kotirattaat v. 1930 olivat käsi-, vesi- ja kottikärryjen käytännöllinen yhdistelmä. Kehitystyössä oli kiinnitetty huomiota käytännöllisyyden lisäksi keveyteen ja kestävyyteen. Rattaiden pyörät olivat korkeat ja renkaita oli saatavana sekä rautaisina että umpikumisina. Lisäksi talvella pyörien tilalle voitiin asentaa jalakset.

Lähteet kirjasta: Suomalaisia innovaatioita, Gummerrus Kustannus Oy, Bookwell Oy, Porvoo 2011, Juha Oksanen, Pekka Pesonen  Nina Rilla, Jani Saarinen, ISBN 978-951-20-8368-8.